Category: Countdown

M.I.A – Paper planes

Paper planes on rankka biisi stereotypioista, stigmoista ja ennakkoluuloista. M.I.A.:n biisin kertsissä taustalla kuuluu aseiden ja kassakoneiden ääniä kritiikkinä länsimaiselle kulttuurille, joka on pakkomielteinen rahan suhteen, muttei toisaalta pysty käsittämään, mitä kaikkea maahanmuuttaja on voinut joutua kokemaan.

Rakenteellinen rasismi luo stereotypioita ja siten laittaa ihmiset bokseihin, kohtelee odotusten mukaan. Tällaisia leimoja on vaikea murtaa ja usein ne voivat johtaa myös kierteeseen, jossa osapuolet näkevät toisensa vain leimojen kautta. Rakenteellinen syrjintä vaikuttaa myös esimerkiksi työllistymiseen, terveyteen ja osallisuuteen.

Yhteiskunnan on oltava reilu ja saavutettava kaikille. Rasismi on kitkettävä. Stigmoista päästään varmistamalla osallisuus ja tekemällä asuinalueista moninaisia. Eriarvoistuminen on pysäytettävä. Reilu yhteiskunta on jokaiselle reilu.

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja

Asa – Opi Aatteit

Päivän biisi on hankalasta aiheesta: päihteistä. Ihan vasta osallistuin Kallio-ryhmässä Facebookissa keskusteluun, jossa dissattiin päihteidenkäyttäjiä. Keskustelu liittyi Vaasanaukion eli Piritorin tulevaan remontiin. Sen yhteydessä osa keskustelijoista ilmaisi aika karuja mielipiteitä päihteidenkäyttäjien ihmisarvosta.

Mä olen itse päihteetön eli streittari (juon kyllä kahvia), mutta tää kysymys ei liity musta itse asiassa ollenkaan siihen, käyttääkö päihteitä vai ei. Se liittyi meidän kaikkien jakamattomaan ihmisarvoon. Kaupungin tasolla se tarkoittaa sitä, että ihan jokaisella on täysin kiistämätön ihmisarvo kaupunkilaisena. Jokainen on yhtä paljon tän kaupungin asukas.

Päihteiden ongelmakäyttö on ongelmakäyttöä nimenomaan päihteidenkäyttäjälle itselleen. Mä ajattelen, että päihdeongelmaisen kohdalla yhteiskunta on epäonnistunut monta kertaa. Ongelmat, kuten asunnottomuus, työttömyys ja syrjäytyminen kietoutuvat usein päihdeongelmiin ja valitettavan usein päihdeongelmat ovat myös ylisukupolvinen ilmiö. Siihen vaikuttavat vaikeat lapsuusajan kokemukset, kouluaika ja nuoruus. Ja kaikissa näissä yhteiskunnalla on vastuu tukea: perhettä, lasta, nuorta ja aikuista. Meidän pitää myös tarjota mielenterveystukea myös päihdeongelmaisille, tiloja ja puhtaita ruiskuja suonensisäisten huumeiden käyttöön ja montaa muuta tukea. Päidenongemaisia ei pidä paheksua tai hyljeksiä. Ihan kuka tahansa meistä voisi olla samassa jamassa, jos kortit ois jaettu toisin.

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Nina Simone – Ain’t Got No – I Got Life

Nina Simonen Ain’t Got No, I Got Life on yks maailman historian parhaista biiseistä. Absoluuttisesti, tää on totuus, sori. Biisin ytimessä on niin vahva kehon poliittisuus, henkilökohtaisen lihan voima, että sitä väkevämpää viestiä on vaikea hakea.

Biisi alkaa puheella kaikesta siitä, mikä puuttuu, mikä on tulkittu mustien sorron ja rasismin kuvaukseksi. Toisessa osiossa puhe kääntyykin siihen, mitä biisin kertojalla on: kehon eri osat, elämä, vapaus, sielu ja seksiä. Tämän mä ajattelen sen julistukseksi, että meissä on jotain, mitä meiltä ei voi viedä. Ja että kehossa on voimaa, koska se on meidän lähin luontoyhteys.

En kuitenkaan ajattele, että kaikkien pitäis vain osata olla tässä hetkessä ja zen ja päästä siten yli kaikista yhteiskunnallisista ongelmista. Ajattelen, että tällainen individualistinen yksilön vastuuttaminen sorrosta ja vääryyksistä, on todella vahingollista. Päinvastoin ajattelen, että yhteisöinä me voidaan rakentaa yhteyksiä ja pyytää ja antaa tukea ja sitten korjata vääryyksiä. Kehoyhteys ja yhteys elämään itsessä ja tässä hetkessä voi auttaa niin hyvinvoinnissa kuin vallankumouksessa. 

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Lamara bennidal shamra – Women are fierce in resistance

Tän päivän tekstin on kirjoittanut tämän musiikkivideon ohjaaja, taiteilija @viitahuhta

HISTORIA & POLITIIKKA

Viimeinen Afrikan siirtomaa
Länsi-Sahara, jota usein kutsutaan Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi, on sahrawikansan esi-isiltään perimä kotimaa.

Espanjalaiset väistyivät aiemmin kolonisoimaltaan alueelta vuonna 1975, jolloin Marokko valloitti alueen ja miehitti sen, huolimatta siitä että sahrawit julistautuivat itsenäisiksi perustamalla Länsi-Saharan itsenäisen demokraattisen arabitasavallan.

Miehitys ja sitä seurannut 16 vuoden pituinen sota pakottivat tuhannet sahrawit, jotka olivat enimmäkseen paimentolaisia, paimenia ja kalastajia, lähtemään alueelta ja etsimään turvaa. Useiden määränpäänä oli Algeria ja sen kaupunki Tindouf, jossa yli 173 000 sahrawia asuu edelleen viidessä pakolaisleirissä. Jo kolmas sukupolvi syntyy leireille, riippuvaisina kansainvälisestä humanitaarisesta avusta.

Monet sahrawit elävät edelleen myös sorrettuina Marokon valtaamassa kotimaassaan. Heidän pyrkimyksiään puhua oikeuksistaan pyritään vaientamaan väkivalloin, kotiarestein ja vankilatuomioin.

Sahrawien itsenäisyysliike, nimeltään Polisario, hallitsee kahta “vapautettua vyöhykettä” – kapeita aavikkokaistaleita, joita reunustavat Algeria ja Mauritania. Nämä alueet on erotettu Marokon miehittämästä alueesta peräti 2700 kilometriä pitkällä muurilla.

Wall of shame – Häpeän Muuri
Tämä “häpeän muuri”, kuten sahrawit sitä kutsuvat, on maailman toiseksi suurin muuri, mutta valtavirran media on tehnyt siitä vähiten näkyvän. Se jakaa sahrawit kahtia ja estää heitä tapaamasta muurin toisella puolella asuvia perheitään ja vaikeuttaa heidän paimentolaisuuttaan. Muurin ympäristöön on sijoitettu yli 7 miljoonaa jalkaväkimiinaa, mikä vaarantaa ihmishenkiä päivittäin. Sadekaudet saavat maan tulvimaan ja voivat kuljettaa miinat kauas alkuperäisestä sijainnistaan.

YK on osoittanut olevansa täysin hampaaton konfliktin ratkaisemisessa: se auttoi tulitauon neuvottelemisessa Marokon ja Polisarion välillä vuonna 1991, jo 30 vuotta sitten. Sopimus sisälsi lupauksen kansanäänestyksestä, jossa Länsi-Saharan kansa voisi vihdoin päättää alueensa tulevaisuudesta. Luvattua kansanäänestystä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.

Sen sijaan viime vuonna sahrawit tunsivat YK:n pettävän heidät lopullisesti, kun YK: n turvallisuusneuvosto kannusti päätöslauselmassaan 2548 maita toteuttamaan “realistisen, toteuttamiskelpoisen ja kestävän ratkaisun”, joka perustuisi kompromissiin. Päätöslauselman muotoilun tulkittiin tarkoittavan, että kansanäänestyssuunnitelmista luovuttaisiin kokonaan ja YK antaisi Marokon jatkaa alueen hallinnointia. Tämä synnytti sahrawien rauhanomaiset protestit, joissa he estivät Marokolle tärkeiden kauppateiden liikenteen. Marokko vastasi rikkomalla vuosikymmenien mittaisen tulitauon – mikä on syventänyt konfliktia edelleen; rajan läheisyydessä on ammuskeltu siitä lähtien ja sahrawit ovat sotavalmiudessa.

Globaali politiikka ja kauppa – hyödyntämällä Länsi-Saharan resursseja
Vaikka kansainvälisissä tiedotusvälineissä sitä ei käsitellä laajalti, eri maat ovat kuitenkin kansainvälisesti kiinnostuneita konfliktista ja Länsi-Saharan alueesta. Marokon miehitystä ei ole aiemmin tunnustettu kansainvälisesti, mutta vuoden 2020 loppuun mennessä Yhdysvallat tunnusti Marokon itsemääräämisoikeuden Länsi-Saharassa vastineeksi siitä, että Marokko neutralisoi suhteensa Israeliin. EU puolestaan rikkoo kansainvälistä oikeutta solmimalla kauppasopimuksia, jotka käyttävät miehitetyn alueen luonnonvaroja, kuten kalaa, tai vaikkapa Suomessakin myytyjä tomaatteja ja ennen kaikkea fosfaattia.

Länsi-Saharalla on maailman rikkaimmat fosfaattivarastot ja fosfaatti puolestaan on yhdessä typen kanssa yksi synteettisten lannoitteiden kahdesta välttämättömimmästä komponentista. Maapallomme ruokkii kasvavaa väestöään tämän resurssin avulla, ja se on selvästi suurin syy Marokon miehitykseen sekä Marokon ja muun maailman välisiin kauppasopimuksiin. Länsi-Saharalla on myös yksi maailman rikkaimmista rannikoista, jota sekä Marokko että kansainvälinen kalastus riistävät myös ympäristön kannalta kestämättömällä tavalla.

Lamara bennidal shamra
“Lamara bennidal shamra – Women are fierce in resistance” on feministinen ja poliittinen musiikkivideo, joka on tehty yhteistyössä kahden sahrawimuusikon, Jadijatu Larusin ja Tarba Bibwun kanssa. He molemmat elävät sahrawien pakolaisleireillä Algeriassa. Bibwun tanssi kuivuneen joen pohjalla sitoo yhteen videon kuvat pakolaisleirien jokapäiväisestä elämästä, läheiseltä keitaalta ja myös Tifaritin kylästä, joka sijaitsee Länsi-Saharan “vapautetulla vyöhykkeellä”.

Larusin säveltämän ja laulaman kappaleen sanat puhuvat naisten kuuntelun tärkeydestä yhteiskunnassa ja heidän roolistaan ja merkityksestään sahrawien vastarintaliikkeessä.

Video toteutettiin osana Artifaritia – kyseessä on kansainvälinen tapahtuma, joka tuo taiteilijoita Länsi-Saharaan ja jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta sahraweista taiteen välityksellä. Videon ja siinä kuultavan musiikin toteutuksessa avustivat myös Artifaritissa työskennelleet algerialaistaiteilijat ja -muusikot.
Helsingissä 30.5.2021, Marja Viitahuhta

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, minkä löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Leevi and the Leavings – Elina, mitä mä teen

Päivän biisinä tänään sydäntäsärkevä Elina, mitä mä teen. Oon ollu flaikuttamassa viime päivät ja kun multa kysytään lyhyesti kärkiä, sanon joka kerta, että kun yhteiskunnallinen murros kestävään tapahtuu, pitää huolehtia heikoimmista ja köyhimmistä. Ettei muutoksen nojalla tehdä oikeistolaista leikkauspolitiikkaa ja anneta eriarvoisuuden pahentua vaan tehdään samalla meidän moninaisesta yhteiskunnasta entistä reilumpi, tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi. Yhteiskunta, jossa jokainen on arvokas ja tulee kannatelluksi. ❤️❤️❤️

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

The Clash – I Fought the Law

I Fought the Law tuli ulos Clashin coveroimana mun syntymävuotena 1979. Se kertoo varkaudesta ja rakkauden menettämisestä ja, no, lain rikkomisesta. Siitä mullakin on kokemusta. Arkisesti se on läsnä dyykatessa. Se on laitonta, koska roskiin heitetty ruoka on roskapuljun omaisuutta. Tää on yks esimerkki siitä, miten laki voi olla moraaliton ja vanhentunut. Lait muuttuu hitaasti ja ne on aina edellisien sukupolvien tuotoksia.

Mä oon tietenkin rikkonu lakia myös kansalaistottelemattomuudella. Oon ollu ympäristö- ja eläinoikeusliikkeessä mukana pitkälle toista kymmentä vuotta ja tein kansalaistottelemattomuutta ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Viimeiset vuodet oon ollu mukana Elokapina-liikkeessä, koska oon ollu niin huolestunut siitä, miten vähäisiä ilmastotoimet on ollu siihen nähden, kuinka katastrofaalinen tilanne globaalisti on ja kuinka selvää on, että me paitsi aiheutamme päästöjä suhteettoman paljon, tulemme myös siitä tulevaisuudessa kärsimään vaikka kriisi saattaa vielä nyt vaikuttaa kaukaiselta. Oon pysäyttäny liikenteen maalla ja merellä, seissyt kadulla sinnikkäästi ja joogannut keskellä Hakaniemen siltaa tuodakseni muiden elokapinallisten kanssa näkyväksi sitä, että meidän täytyy pysähtyä ja muuttaa maailmaa NYT.

Kansalaistottelemattomuus on yksi kansalaisyhteiskunnan toimintatavoista herättää huomio eettisesti arvelluttavaan kysymykseen. Se on keinona aika äärimmäinen, koska siinä yksilö laittaa itsensä monella tavalla likoon: kehollisesti kohtaamaan mahdollista poliisiväkivaltaa, henkisesti kohtaamaan ympäröivän yhteisön pilkkaa ja taloudellisesti altistuu tuomioistuimen rangaistukselle. Mulla on tällä hetkellä menossa hovioikeuteen niskoittelutuomio, jonka käräjäoikeuden oikeudenkäynnissä yritin perustella toimintaani meidän perustuslaillisella oikeudella ympäristöön ja vastuulla ympäristöstä.
Mä ajattelen, että on tilanteita, joissa lain rikkominen on oikein. Silloin, kun yhteiskunta ei huomaa toimivansa aivan kohtalokkaalla tavalla väärin, on kansalaisten toimittava moraalisena kompassina. Kaikkien niiden, joillle se suinkin on mahdollista. Oisko sulle? Tuu mukaan. Kaduille. Mäkin aion jatkaa sitä ja oon ehdolla vain, koska tilanne vaatii tekoja kaikilla tasoilla.
Arvostan kovasti ajatuksia, joten kommentoi alle, jos kiinnostaa keskustella!

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, minkä löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Signmark – Viva La Parola

Kuurot on ollu tosi pitkään syrjitty ihmisryhmä. Signmarkin helmikuussa julkaistu biisi kertoo tästä. Esimerkiksi viittomakieltä ei opetettu 1950-1960-luvulle asti, koska pidettiin mahdollisena opettaa kuuroja puhumaan. Opetuksessa käytettiin kyseenalaisia keinoja ja viittomisen kieltämällä käytännössä kiellettiin kuuroilta kommunikointitapa, äidinkieli. Kuuroja on syrjitty monin tavoin muutenkin: esimerkiksi sterilisaatiolla ja kieltämällä avioliitto kahden ”synnynnäisesti kuuromykän” välilllä oli kielletty 1969-vuoteen asti.

Ajattelen, että meidän yhteiskunta on kyennyt aivan hirveään syrjintää historiassa – ja kykenee yhä. Siksi vähemmistöjen äänille pitää antaa tilaa ja luottaa marginaalien ääniin. Marginaaleilla on tietoa yhteiskunnan oletuksista ja rakenteellisesta väkivallasta, jota enemmistöllä ei ole. Jokainen ihmisryhmän yksilö on arvokas omana itsenään ja ainutlaatuinen. Ketään ei pidä määrittää vain ryhmänsä kautta. Syrjinnässä määrittely tapahtuu ryhmiin liitettyjen ennakkoluulojen ja stereotypioiden vuoksi. On tärkeää kysyä, minkä ihmisryhmien kohtelusta nyky-yhteiskunnassa tulemme olemaan pöyristyineitä tulevaisuudessa? Tää voi avata uusia mahdolliksuuksia tehdä maailmasta kaikille turvallinen. Sitä mä haluan.

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Tracy Chapman – Talkin’ Bout a Revolution

Tää biisi kouraisee mun vatsanpohjaa.

Don’t you know
Talking bout a revolution?
It sounds like a whisper
Poor people gonna rise up
And get their share
Poor people gonna rise up
And take what’s theirs

Mä ajattelen, että meillä on syvä tarve reiluudelle ja tää biisi puhuttelee sitä tarvetta. Että yhteiskunta olis reilu ja että tulis muutos yhdenvertaisuutta kohti.

Samaan aikaan mä tiedän kokemuksesta, että jos resurssit on vähissä, on todella vaikeeta nousta vastarintaan. Reiluuden tarve voi kuitenkin saada riittävää yhteisöllistä voimaa aikaan.

Meidän yhteiskunta näyttäytyy helposti oikeudenmukaisena ja reiluna — erityisesti niille, joiden ei tarvii kohdata muuta. Kuitenkin rasismia ja ylisukupolvistakin köyhyyttä ja päihdeongelmia on. Monenlaisia sosiaalisia haasteita ja sairauksia. Eliniän odotteessa on eri alueiden välillä jopa kymmenen vuoden ero. Se ei oo oikeudenmukaista.

Myös globaalia oikeudenmukaisuutta pitäis pohtia. Miksikö? No, koska meidän elämäntavan vaikutukset ulottuu koko maailmaan. Reiluuden näkökulmasta me ei toimita oikein. Myös ilmasto-oikeudenmukaisuus ja toive reiluun siirtymään voi tuoda mukanaan jonkinlaisen vallankumouksen kohti parempaa yhteiskuntaa. Mä toivon niin.

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Sonic Youth – Youth Against Fascism

Valitsin tän päivän biisiks Sonic Youthin Youth Against Fascismin, koska tänään tuli ilmi taas arjen rasistista väkivaltaa, jossa vartija pahoinpiteli romaninaisen. Fasismi ja rasismi on osaa samaa ajattelua, jossa joku ihmisryhmä alennetaan arvoasteikossa alemmaksi — rasismissa perusteena on oletus etnisestä taustasta. Fasismissa määrittely tapahtuu muillakin perusteilla ja yhdistyy ajatukseen autoritäärisestä yhteiskunnasta.

Meidän yhteiskunnassa sorrettuja ihmisryhmiä on useita ja rasismi on todellakin väkivaltaa ja sen uhkaa monelle jokapäiväisessä elämässä. Tää on huutava vääryys ja asia, joka meidän pitää viipymättä korjata. Jokaisen ihmisarvo on kiistämätön.

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, jonka löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.

Dan&Dan – The Daily Mail Song

Daily Mail on biisi vaihtoehtoisesta totuudesta ja todellisuuksista. Suomessakin erityisesti nyt pandemian aikana mielipiteet on kärjistyny ja viimeks tänään jutellessani ystäväni kanssa totesin ääneen, että pelkään, että tän vastakkainasettelun purkaminen on yks niistä vaikeista asioista, joita täytyy tapahtua, jotta me voidaan yhteisönä toipua koronakriisistä.

Koronakriisi on mun mielestä ainoastaan tuonu esiin jo olemassa olleen ongelman. Se, minkälainen käsitys meillä on todellisuudesta ja vaikkapa yhteiskunnallisista ilmiöistä, nojaa siihen, mistä me hankitaan tietoa ja minkälainen kokemus osallisuudesta ja reiluudesta meillä on. Tiedonlähteet taas vaikuttaa algoritmien kautta siihen, mitä meidän sosiaalisissa medioissa näkyy ja mitä Google meille ehdottaa. Tää rakentaa mielikuvaa siitä, että samanmielisiä on paljon ja vahvistaa uskomuksia, joita meillä on. Jos esimerkiksi lukee lähinnä iltapäivälehtiä ja uskoo Sanna Ukkolan kirjoituksia tai Jussi Halla-ahon väittämiä maahanmuuttajista, on melko selvää, että muukin sisältö, jota some ja Google tarjoavat, on rasistista. Se taas vahvistaa fiiistä siitä, että tää kaikki on koherentti todellisuus. Ja erityisesti jos taustalla on huolta omasta toimeentulosta tai tulevaisuudesta, on helppoa haluta löytää syntipukki pahalle ololle.

Mua ärsyttää todella paljon, että rasismista on tullut populistinen keino huijata myös työväenluokka ja pienyrittäjät äänestämään esimerkiksi persuja, vaikka oikeasti vasemmisto ajaa heidän etuaan.

Samaan aikaan musta on ollennaista olla lähdekriittinen ja luottaa tutkimustietoon. Luottaa uutisiin. Yle julkaisi kolme päivää sitten ansiokkaan faktantarkastuksen: https://yle.fi/uutiset/3-11940887. Pelkään pahoin, että ne sadat tuhannet, jotka kuulivat väittämät televisiossa, eivät kuitenkaan lukeneet juttua.

Mitä ajatuksia sulla on ratkaisuksi siihen, miten me saatais yhteiskunnallista keskustelua rakentavammaksi ja todenperäisemmäksi?

Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, minkä löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.