Tän päivän biisi päättää poliittisten biisien countdownin. Se on voimabiisi: Yann Tiersenin Les Jours Tristes. Tää biisi on ihan maaginen ja liittyy uskallukseen ja omaan sisäiseen ääneen luottamiseen.
Ei natseja tai rasisteja Helsinkiin. Ei anneta tilaa vihaan perustuville liikkeille. Me pystytään parempaan ja jotta me voidaan selvitä tulevista muutoksista hyvinvoivana yhteiskuntana mukaan täytyy ottaa koko moninainen kansa. Rasismille ja fasismille ei ole sijaa. ”This common land is a Nazi-free zone, get back on your bus and go home”
“We all have to sacrifice, it won’t be long, shut the borders, perfect order, sons and daughters, drink the kool-aid. It’s the new way, do what I say.”
Päivän biisi on Ultra Bran legendaarinen Ken Saro-Wiwa on kuollut vuodelta 1996. Saro-Wiwa oli nigerialainen ogoni-heimoon kuuluva ympäristöaktivisti, joka kritisoi Shellin toimintaa ogonien alueella ja jonka sotilashallinto myöhemmin hirtätti kahdeksan muun kanssa — tuomio julistettiin valetodistajanlausuntojen perusteella.
Tänään biisinä on mahtava Wha Me Eat. Se on vegaanihehkutusbiisi. Biisin pointtina on se, ettei meidän tarvii syödä muita eläimiä pysyäksemme terveinä.
Mä ajattelen, että me eletään tärkeiden muutosten aikaa. Yks näistä muutoksista on Me too -liikkeeseen liittyvä uudenlainen rajanveto ja itsemääräämisoikeuden vaade. Se on musta todella tarpeellista. Arvostan tätä biisiä ja siinä esiintyviä artisteja syvästi.
Tän päivän biisi on biisi neitseellisen puhtauden ja ikuisen nuoruuden ihanteista. Ne liittyy usein odotuksiin, joita liittyy naisia ja naisoletettuja kohtaan ja on sillä tasolla esineellistämistä ja syrjinnän tapoja.
Tätä biisiä ehdotti listalle yks tän tilin seuraajista. Olin tosi ilahtunut ehdotuksesta! Biisi on julkaistu ihan vasta, 14.4.21. Se lyriikat on päräyttävät: ne on kirjoitettu osin Äiti Maan näkökulmasta. Sanat on ilmastonmuutosta, patriarkaattia ja kapitalismia vastaan. Niissä puhutaan reaktioista Britney Spearsin hiusten poisajeua kohtaan ja toisaalta ihmisen ilmastonmuutoksen kautta aiheuttamista luonnonkatastrofeista.
Mitäköhän disposable heroes of hiphopin tyypit kelaa sosiaalisesta mediasta, nykypeleistä ja älypuhelimista? Televison, the Drug of a Nation kertoo mielen täyttämisestä viihteellä sillä tavalla, että elämän pointti menee ohi ja että yleissivistys häviää.
Paper planes on rankka biisi stereotypioista, stigmoista ja ennakkoluuloista. M.I.A.:n biisin kertsissä taustalla kuuluu aseiden ja kassakoneiden ääniä kritiikkinä länsimaiselle kulttuurille, joka on pakkomielteinen rahan suhteen, muttei toisaalta pysty käsittämään, mitä kaikkea maahanmuuttaja on voinut joutua kokemaan.
Päivän biisi on hankalasta aiheesta: päihteistä. Ihan vasta osallistuin Kallio-ryhmässä Facebookissa keskusteluun, jossa dissattiin päihteidenkäyttäjiä. Keskustelu liittyi Vaasanaukion eli Piritorin tulevaan remontiin. Sen yhteydessä osa keskustelijoista ilmaisi aika karuja mielipiteitä päihteidenkäyttäjien ihmisarvosta.
Nina Simonen Ain’t Got No, I Got Life on yks maailman historian parhaista biiseistä. Absoluuttisesti, tää on totuus, sori. Biisin ytimessä on niin vahva kehon poliittisuus, henkilökohtaisen lihan voima, että sitä väkevämpää viestiä on vaikea hakea.
Päivän biisinä tänään sydäntäsärkevä Elina, mitä mä teen. Oon ollu flaikuttamassa viime päivät ja kun multa kysytään lyhyesti kärkiä, sanon joka kerta, että kun yhteiskunnallinen murros kestävään tapahtuu, pitää huolehtia heikoimmista ja köyhimmistä.
Kuurot on ollu tosi pitkään syrjitty ihmisryhmä. Signmarkin helmikuussa julkaistu biisi kertoo tästä. Esimerkiksi viittomakieltä ei opetettu 1950-1960-luvulle asti, koska pidettiin mahdollisena opettaa kuuroja puhumaan.
Mä ajattelen, että meillä on syvä tarve reiluudelle ja tää biisi puhuttelee sitä tarvetta. Että yhteiskunta olis reilu ja että tulis muutos yhdenvertaisuutta kohti.
Valitsin tän päivän biisiks Sonic Youthin Youth Against Fascismin, koska tänään tuli ilmi taas arjen rasistista väkivaltaa, jossa vartija pahoinpiteli romaninaisen. Fasismi ja rasismi on osaa samaa ajattelua, jossa joku ihmisryhmä alennetaan arvoasteikossa alemmaksi — rasismissa perusteena on oletus etnisestä taustasta. Fasismissa määrittely tapahtuu muillakin perusteilla ja yhdistyy ajatukseen autoritäärisestä yhteiskunnasta.
Daily Mail on biisi vaihtoehtoisesta totuudesta ja todellisuuksista. Suomessakin erityisesti nyt pandemian aikana mielipiteet on kärjistyny ja viimeks tänään jutellessani ystäväni kanssa totesin ääneen, että pelkään, että tän vastakkainasettelun purkaminen on yks niistä vaikeista asioista, joita täytyy tapahtua, jotta me voidaan yhteisönä toipua koronakriisistä.
Which Side Are You On? On 1930-luvulla tehty biisi ja se kuuluu siinä esimerkiksi siinä, että siinä puhutellaan lähinnä poikia ja miehiä. Sen ydinviesti ei musta kuitenkaan oo kulunut. On tilanteita, joissa moraalinen teko on valita puoli.
Väität olevasi tyytyväinen on Sur-rurin mainoa biisi merkityksettömyydestä. Mä ajattelen, että se kertoo jotenkin siitä tyhjyydestä, jota voi kokea keski-iän kynnyksellä, jos on sisäistänyt kapitalistisen narratiivin siitä, minkälaista hyvän elämän pitäis olla.
Ikuisten lasten laulu on laulu läsnäolosta ja freesistä rennosta otteesta. Se on vastalause kyynistymiselle. Kyynisyyshän on sitä, että on pettynyt niin monta kertaa, ettei enää edes toivo tai yritä. Ettei uskalla enää ilmaista tarpeitaan tai näyttää tunteitaan, koska on oppinut ajattelemaan ettei siitä oo hyötyä. Ettei kukaan välitä tai ettei maailmaa oo sellainen.
Kreatorin People of the lie on biisi rasismista. Se on rankkaa musaa, mutta rankka on aihekin. Mulle on henkilökohtaisesti tärkeäää, että ihan politiikan ytimessä on kaikkien ihmisten kiistämätön arvo enkä ikinä tingi tästä arvosta.
Toista planeettaa ei olekaan, sellaista, joka ois meidät ilmastokriisiltä eli itseltämme pelastava luvattu maa. Sen sijaan jokainen pakenee vastuuta: niin päättäjät, yrityspomot kuin yksittäiset kansalaiset.
Valitsin tälle päivälle biisin ja artistin, jolla on mulle ihan erityinen merkitys. Manu Chao on älyttömän taitava ja ihailtavan poliittisesti aktiivinen muusikko ja Clandestino tietenkin klassikko.
Tänään puhun rohkeudesta (niinku tuntuu, että puhun aika usein). Oikeastaan musta ois ihaninta, jos maaillma ois sellainen, ettei tarttis olla rohkea. Mua itseänikin on pelottanu aivan hirveesti monta kertaa, mutta oon pelosta huolimatta päättänyt tehdä asioita siks, että ajattelen, että se on oikein ja tärkeää.
Päivän biisi on upean Yeboyahin Mitä tarviit. Ihailen Yeboyahia ja erityisesti tätä biisiä. Siinä puhutaan ennakkoluuloista ja rasismista. Puhun tässä toki liittolaisen näkökulmasta enkä omasta kokemuksestani, koska kuulun valkoiseen valtaväestöön.
Vaalikoneessa kysyttiin tänään turvallisuuden lisäämisestä. Mietin, mitä se tarkoittaa. Eilen postasin kritiikkiä vaalikoneista, koska ne sisältää mun mielestä kammottavia arvoja ja oletuksia ja sisäänkirjoitettuja piiloviestejä.
Tää biisi on ironinen näkemys ihmisistä – tarkemmin niistä liberaaleista tai edistyksellisistä, joille tietoisuus yhteiskunnallisista kysymyksistä on ylpeydenaihe ja jopa osa statusta, mutta jotka tosipaikan tulla ei pitäydään näissä arvoissa.
No niin, olen ihminen. Eilen kopsasin unisena väärän solun Excelistä 😀 Eli nyt sama teksti 🤪 Tää on todella ihana biisi siitä, että rakkaus voittaa aina ja vain sillä on väliä.
Love is love is love is love is love is love is love is love love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love
Tämän päivän biisi, SOFAn Puolukoita, puhuu menkoista avoimesti. Muistan, miten jossain vaiheessa ajattelin, että tarviiko niistä nyt tehdä asiaa. Tai että jotenkin mua vaivaannutti se, että joku puhui menkoista kovaan ääneen seurassa. Sittemmin oon alkanut ajatella, että noin puolet maailman väestöstä elää menkkatodellisuutta osan elämästään ja siks on todella outoa, että niistä ei puhuta – itse asiassam että niistä ei puhuta todella paljon.
Päivän biisi on Bad Religionin Sorrow. Biisi kertoo mulle toksisesta maskuliinisuudesta, siitä kuinka tuhoavat mallit tuottavat kärsimystä ja surua. Tunnen tosi syvää lämpöä tän biisin sanoja kunnellessani, koska ajattelen, että meillä on muitakin mahdollisuuksia.
Päivän biisi on upean Kimya Dawsonin Driving, Driving, Driving. Se kertoo hirvittävästä tilanteesta, jossa globaalisti olemme: ilmasto- ja ympäristökriisistä.
Tän päivän countdown-biisi on Gasellien Soijapoika. Siinä puhutaan nettivihasta, joka on mulle ajankohtainen aihe. Oon saanu siitä osani itsekin – mutta tänään en puhu itestäni vaan tuntemastani toisesta ilmastoaktivistista.
Tänään listalla on Joni Mitchellin klassikko Big Yellow Taxi, jossa puhutaan siitä, miten me tajutaan joidenkin asioiden arvo vasta, kun me ollaan menetetty ne.
Beans on Toastin On & On kertoo paitsi käsillä olevasta yhteiskunnallisesta murroksesta myös toivosta ja kaikesta siitä, mikä maailmassa on paremmin kuin ennen.
Kae Tempestin Europe is lost lausuu totuuksia, jotka osuu suoraan meidän yhteiskunnan ongelmien sydämeen. Miks me jatketaan kestämättömiä toimintatapoja, kun me nähdään ympärillämme pahoinvointia?
Black Boys on Mopeds on koskettava biisi kaksinaamaisuudesta, jossa kauhistellaan muualla tapahtuvia hirmutekoja, mutta ei kanneta vastuuta omassa yhteiskunnassa tapahtuvasta syrjinnästä.
Khaled Alkilani eli K-Lead on Syyriasta kotoisin oleva mikkeliläinen poliittinen räppäri. Khaledin biisissä maailma on vaarallinen paikka ja elettävänä on vain tää yks elämä. Suomi on globaalissa mittakaavassa turvallinen maa, mutta ei turvallinen jokaiselle.
Smalltown boy on biisi ahdasmielisestä yhteisöstä. Sen päähenkilöä kiusataan pikkukaupungissa ja hän lähtee. Tarina on varmasti monelle tuttu eri syistä. Yksi ei tule koskaan hyväksytyksi ja nähdyksi omana itsenään, muttei lähde, toinen lähtee ja ikävöi ja kolmas lähtee eikä edes pysty ajattelemaan taustaansa.
Meidän yhteiskunnassa kapitalismia, neoliberalismia ja jatkuvan kasvun tarpeellisuutta pidetään helposti luonnonlakina. Mahdollisia yhteiskuntamalleja nähdään kaksi: tämä meidän tai kommunismi, joka on paha. Mä ajattelen, että ihminen on niin paljon enemmän, että me osataan kyllä paremmin. Mun unelma on sellainen yhteiskunta, jossa mahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät on yhtä lailla saavutettavia ja todellisia kaikille.
Tän päivän biisi on vegaanihehkutusta. Mä oon ollu vegaani tänä vuonna 17 vuotta. Tää elämäntapa — tai oikeastaan suhde muihin eläimiin ja planeettaan — on tehny mut todella onnelliseks.
Tän päivän biisi päättää poliittisten biisien countdownin. Se on voimabiisi: Yann Tiersenin Les Jours Tristes. Tää biisi on ihan maaginen ja liittyy uskallukseen ja omaan sisäiseen ääneen luottamiseen.
Ei natseja tai rasisteja Helsinkiin. Ei anneta tilaa vihaan perustuville liikkeille. Me pystytään parempaan ja jotta me voidaan selvitä tulevista muutoksista hyvinvoivana yhteiskuntana mukaan täytyy ottaa koko moninainen kansa. Rasismille ja fasismille ei ole sijaa. ”This common land is a Nazi-free zone, get back on your bus and go home”
“We all have to sacrifice, it won’t be long, shut the borders, perfect order, sons and daughters, drink the kool-aid. It’s the new way, do what I say.”
Päivän biisi on Ultra Bran legendaarinen Ken Saro-Wiwa on kuollut vuodelta 1996. Saro-Wiwa oli nigerialainen ogoni-heimoon kuuluva ympäristöaktivisti, joka kritisoi Shellin toimintaa ogonien alueella ja jonka sotilashallinto myöhemmin hirtätti kahdeksan muun kanssa — tuomio julistettiin valetodistajanlausuntojen perusteella.
Tänään biisinä on mahtava Wha Me Eat. Se on vegaanihehkutusbiisi. Biisin pointtina on se, ettei meidän tarvii syödä muita eläimiä pysyäksemme terveinä.
Mä ajattelen, että me eletään tärkeiden muutosten aikaa. Yks näistä muutoksista on Me too -liikkeeseen liittyvä uudenlainen rajanveto ja itsemääräämisoikeuden vaade. Se on musta todella tarpeellista. Arvostan tätä biisiä ja siinä esiintyviä artisteja syvästi.
Tän päivän biisi on biisi neitseellisen puhtauden ja ikuisen nuoruuden ihanteista. Ne liittyy usein odotuksiin, joita liittyy naisia ja naisoletettuja kohtaan ja on sillä tasolla esineellistämistä ja syrjinnän tapoja.
Tätä biisiä ehdotti listalle yks tän tilin seuraajista. Olin tosi ilahtunut ehdotuksesta! Biisi on julkaistu ihan vasta, 14.4.21. Se lyriikat on päräyttävät: ne on kirjoitettu osin Äiti Maan näkökulmasta. Sanat on ilmastonmuutosta, patriarkaattia ja kapitalismia vastaan. Niissä puhutaan reaktioista Britney Spearsin hiusten poisajeua kohtaan ja toisaalta ihmisen ilmastonmuutoksen kautta aiheuttamista luonnonkatastrofeista.
Eilinen päivä oli niin hässäkkää, etten ekaa kertaa ehtinyt julkaista biisiä, tässä tulee siis eilinen ja illalla tän päivän 😀
Mitäköhän disposable heroes of hiphopin tyypit kelaa sosiaalisesta mediasta, nykypeleistä ja älypuhelimista? Televison, the Drug of a Nation kertoo mielen täyttämisestä viihteellä sillä tavalla, että elämän pointti menee ohi ja että yleissivistys häviää.
Paper planes on rankka biisi stereotypioista, stigmoista ja ennakkoluuloista. M.I.A.:n biisin kertsissä taustalla kuuluu aseiden ja kassakoneiden ääniä kritiikkinä länsimaiselle kulttuurille, joka on pakkomielteinen rahan suhteen, muttei toisaalta pysty käsittämään, mitä kaikkea maahanmuuttaja on voinut joutua kokemaan.
Päivän biisi on hankalasta aiheesta: päihteistä. Ihan vasta osallistuin Kallio-ryhmässä Facebookissa keskusteluun, jossa dissattiin päihteidenkäyttäjiä. Keskustelu liittyi Vaasanaukion eli Piritorin tulevaan remontiin. Sen yhteydessä osa keskustelijoista ilmaisi aika karuja mielipiteitä päihteidenkäyttäjien ihmisarvosta.
Nina Simonen Ain’t Got No, I Got Life on yks maailman historian parhaista biiseistä. Absoluuttisesti, tää on totuus, sori. Biisin ytimessä on niin vahva kehon poliittisuus, henkilökohtaisen lihan voima, että sitä väkevämpää viestiä on vaikea hakea.
Länsi-Sahara, jota usein kutsutaan Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi, on sahrawikansan esi-isiltään perimä kotimaa.
Päivän biisinä tänään sydäntäsärkevä Elina, mitä mä teen. Oon ollu flaikuttamassa viime päivät ja kun multa kysytään lyhyesti kärkiä, sanon joka kerta, että kun yhteiskunnallinen murros kestävään tapahtuu, pitää huolehtia heikoimmista ja köyhimmistä.
I Fought the Law tuli ulos Clashin coveroimana mun syntymävuotena 1979. Se kertoo varkaudesta ja rakkauden menettämisestä ja, no, lain rikkomisesta.
Kuurot on ollu tosi pitkään syrjitty ihmisryhmä. Signmarkin helmikuussa julkaistu biisi kertoo tästä. Esimerkiksi viittomakieltä ei opetettu 1950-1960-luvulle asti, koska pidettiin mahdollisena opettaa kuuroja puhumaan.
Mä ajattelen, että meillä on syvä tarve reiluudelle ja tää biisi puhuttelee sitä tarvetta. Että yhteiskunta olis reilu ja että tulis muutos yhdenvertaisuutta kohti.
Valitsin tän päivän biisiks Sonic Youthin Youth Against Fascismin, koska tänään tuli ilmi taas arjen rasistista väkivaltaa, jossa vartija pahoinpiteli romaninaisen. Fasismi ja rasismi on osaa samaa ajattelua, jossa joku ihmisryhmä alennetaan arvoasteikossa alemmaksi — rasismissa perusteena on oletus etnisestä taustasta. Fasismissa määrittely tapahtuu muillakin perusteilla ja yhdistyy ajatukseen autoritäärisestä yhteiskunnasta.
Daily Mail on biisi vaihtoehtoisesta totuudesta ja todellisuuksista. Suomessakin erityisesti nyt pandemian aikana mielipiteet on kärjistyny ja viimeks tänään jutellessani ystäväni kanssa totesin ääneen, että pelkään, että tän vastakkainasettelun purkaminen on yks niistä vaikeista asioista, joita täytyy tapahtua, jotta me voidaan yhteisönä toipua koronakriisistä.
Which Side Are You On? On 1930-luvulla tehty biisi ja se kuuluu siinä esimerkiksi siinä, että siinä puhutellaan lähinnä poikia ja miehiä. Sen ydinviesti ei musta kuitenkaan oo kulunut. On tilanteita, joissa moraalinen teko on valita puoli.
Väität olevasi tyytyväinen on Sur-rurin mainoa biisi merkityksettömyydestä. Mä ajattelen, että se kertoo jotenkin siitä tyhjyydestä, jota voi kokea keski-iän kynnyksellä, jos on sisäistänyt kapitalistisen narratiivin siitä, minkälaista hyvän elämän pitäis olla.
Tän päivän biisi on Climate Aid Finlandin ilmastokonsertin vuoden 2019 päätöskappale ”Yes, we all need hope”.
Ikuisten lasten laulu on laulu läsnäolosta ja freesistä rennosta otteesta. Se on vastalause kyynistymiselle. Kyynisyyshän on sitä, että on pettynyt niin monta kertaa, ettei enää edes toivo tai yritä. Ettei uskalla enää ilmaista tarpeitaan tai näyttää tunteitaan, koska on oppinut ajattelemaan ettei siitä oo hyötyä. Ettei kukaan välitä tai ettei maailmaa oo sellainen.
Päivän biisi on Chumbawamban …Here’s the Rest of Your Life Chumbawamba on ihan älytön bändi: kuuntele, jos se ei oo entuudestaan tuttu!
Kreatorin People of the lie on biisi rasismista. Se on rankkaa musaa, mutta rankka on aihekin. Mulle on henkilökohtaisesti tärkeäää, että ihan politiikan ytimessä on kaikkien ihmisten kiistämätön arvo enkä ikinä tingi tästä arvosta.
Toista planeettaa ei olekaan, sellaista, joka ois meidät ilmastokriisiltä eli itseltämme pelastava luvattu maa. Sen sijaan jokainen pakenee vastuuta: niin päättäjät, yrityspomot kuin yksittäiset kansalaiset.
Valitsin tälle päivälle biisin ja artistin, jolla on mulle ihan erityinen merkitys. Manu Chao on älyttömän taitava ja ihailtavan poliittisesti aktiivinen muusikko ja Clandestino tietenkin klassikko.
Tänään puhun rohkeudesta (niinku tuntuu, että puhun aika usein). Oikeastaan musta ois ihaninta, jos maaillma ois sellainen, ettei tarttis olla rohkea. Mua itseänikin on pelottanu aivan hirveesti monta kertaa, mutta oon pelosta huolimatta päättänyt tehdä asioita siks, että ajattelen, että se on oikein ja tärkeää.
Päivän biisi on upean Yeboyahin Mitä tarviit. Ihailen Yeboyahia ja erityisesti tätä biisiä. Siinä puhutaan ennakkoluuloista ja rasismista. Puhun tässä toki liittolaisen näkökulmasta enkä omasta kokemuksestani, koska kuulun valkoiseen valtaväestöön.
Tän päivän biisi on kaksikymmentä vuotta vanha, mutta se sopii tähän päivään kuin nappi silmään. Get off the internet kutsuu meidät kaduille.
Vaalikoneessa kysyttiin tänään turvallisuuden lisäämisestä. Mietin, mitä se tarkoittaa. Eilen postasin kritiikkiä vaalikoneista, koska ne sisältää mun mielestä kammottavia arvoja ja oletuksia ja sisäänkirjoitettuja piiloviestejä.
Tämän päivän biisi kertoo ajankohtaisesta aiheesta: uskonnosta tai oikeammin sodasta ja väkivallasta, joka oikeutetaan uskonnolla.
Tää biisi on ironinen näkemys ihmisistä – tarkemmin niistä liberaaleista tai edistyksellisistä, joille tietoisuus yhteiskunnallisista kysymyksistä on ylpeydenaihe ja jopa osa statusta, mutta jotka tosipaikan tulla ei pitäydään näissä arvoissa.
No niin, olen ihminen. Eilen kopsasin unisena väärän solun Excelistä 😀 Eli nyt sama teksti 🤪 Tää on todella ihana biisi siitä, että rakkaus voittaa aina ja vain sillä on väliä.
Love is love is love is love is love is love is love is love love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love is love
Tämän päivän biisi, SOFAn Puolukoita, puhuu menkoista avoimesti. Muistan, miten jossain vaiheessa ajattelin, että tarviiko niistä nyt tehdä asiaa. Tai että jotenkin mua vaivaannutti se, että joku puhui menkoista kovaan ääneen seurassa. Sittemmin oon alkanut ajatella, että noin puolet maailman väestöstä elää menkkatodellisuutta osan elämästään ja siks on todella outoa, että niistä ei puhuta – itse asiassam että niistä ei puhuta todella paljon.
Päivän biisi on Bad Religionin Sorrow. Biisi kertoo mulle toksisesta maskuliinisuudesta, siitä kuinka tuhoavat mallit tuottavat kärsimystä ja surua. Tunnen tosi syvää lämpöä tän biisin sanoja kunnellessani, koska ajattelen, että meillä on muitakin mahdollisuuksia.
Päivän biisi on upean Kimya Dawsonin Driving, Driving, Driving. Se kertoo hirvittävästä tilanteesta, jossa globaalisti olemme: ilmasto- ja ympäristökriisistä.
Tän päivän countdown-biisi on Gasellien Soijapoika. Siinä puhutaan nettivihasta, joka on mulle ajankohtainen aihe. Oon saanu siitä osani itsekin – mutta tänään en puhu itestäni vaan tuntemastani toisesta ilmastoaktivistista.
Tänään listalla on Joni Mitchellin klassikko Big Yellow Taxi, jossa puhutaan siitä, miten me tajutaan joidenkin asioiden arvo vasta, kun me ollaan menetetty ne.
Beans on Toastin On & On kertoo paitsi käsillä olevasta yhteiskunnallisesta murroksesta myös toivosta ja kaikesta siitä, mikä maailmassa on paremmin kuin ennen.
Kae Tempestin Europe is lost lausuu totuuksia, jotka osuu suoraan meidän yhteiskunnan ongelmien sydämeen. Miks me jatketaan kestämättömiä toimintatapoja, kun me nähdään ympärillämme pahoinvointia?
Powerpimppi on räväkkä biisi siitä, kuinka naisoletetut saa toisinaan täysin kutsumatonta huomiota.
Black Boys on Mopeds on koskettava biisi kaksinaamaisuudesta, jossa kauhistellaan muualla tapahtuvia hirmutekoja, mutta ei kanneta vastuuta omassa yhteiskunnassa tapahtuvasta syrjinnästä.
Muuan Mies on totaalinen hyvän mielen bändi, vähän kuin aikamme Karkkiautomaatti. Suosittelen erityisesti tarkistamaan livenä!
Khaled Alkilani eli K-Lead on Syyriasta kotoisin oleva mikkeliläinen poliittinen räppäri. Khaledin biisissä maailma on vaarallinen paikka ja elettävänä on vain tää yks elämä. Suomi on globaalissa mittakaavassa turvallinen maa, mutta ei turvallinen jokaiselle.
Smalltown boy on biisi ahdasmielisestä yhteisöstä. Sen päähenkilöä kiusataan pikkukaupungissa ja hän lähtee. Tarina on varmasti monelle tuttu eri syistä. Yksi ei tule koskaan hyväksytyksi ja nähdyksi omana itsenään, muttei lähde, toinen lähtee ja ikävöi ja kolmas lähtee eikä edes pysty ajattelemaan taustaansa.
Meidän yhteiskunnassa kapitalismia, neoliberalismia ja jatkuvan kasvun tarpeellisuutta pidetään helposti luonnonlakina. Mahdollisia yhteiskuntamalleja nähdään kaksi: tämä meidän tai kommunismi, joka on paha. Mä ajattelen, että ihminen on niin paljon enemmän, että me osataan kyllä paremmin. Mun unelma on sellainen yhteiskunta, jossa mahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät on yhtä lailla saavutettavia ja todellisia kaikille.
Frank Turnerilta olisi voinut toki valita monta muutakin biisiä, mutta päädyin tähän klassikkoon, jossa ei nähdä metsää puilta.
Tän päivän biisi on vegaanihehkutusta. Mä oon ollu vegaani tänä vuonna 17 vuotta. Tää elämäntapa — tai oikeastaan suhde muihin eläimiin ja planeettaan — on tehny mut todella onnelliseks.
546 Elina Kauppila - vasemmiston kuntavaaliehdokas | Helsinki 2021