Kuka Elina?

Olen 41-vuotias helsinkiläinen aktivisti, äiti, kirjailija ja yrittäjä. Työskentelen tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana, teen suoraa kansalaistoimintaa Elokapinassa ja pyöritän pienyritystäni. Asun Vallilassa kahden lapseni ja kahden rescue-koirani kanssa.

Elina pyöräilykypärä päässä talvella Helsingin Suvilahdessa.

Taustastani: synnyin Tikkurilassa vahvasti vasemmistolaiseen ja feministiseen perheeseen ja sukuun. Peruskoulun jälkeen kävin Helsingin kuvataidelukion ja lukioikäisenä muutin Helsinkiin. Eläimet ja ympäristö ovat olleet aina sydäntäni lähellä, samoin kuin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset. Isoisälläni Erkki Kauppilalla oli läheinen ja vahva rooli elämässäni – ja suomalaisessa vasemmistopolitiikassa.

Aktivoiduin itse yhteiskunnallisesti nuorena aikuisena ja olen ollut mukana erilaisissa ruohonjuuritason liikkeissä ja monenlaisessa vapaaehtoistyössä siitä lähtien: olen toiminut muun muassa eläinoikeusliikkeessä, talonvaltausliikkeessä, anarkistiliikkeessä, Vegaanihaasteessa ja Punaisella Ristillä. Lisäksi olen tarjonnut kulutta vuorovaikutus- ja mindfulness-koulutuksia eri järjestöihin tukeakseni toimijoiden hyvinvointia ja kanssakäymistä.

Elina ja toinen henkilö keskustelevat Elokapina-tapahtumassa.

Vuonna 2018 osallistuin Elokapina-liikkeen aloituskokoukseen. Elokapinan parissa olen viettänyt viimeiset pari vuotta tehden muun muassa kansalaistottelemattomuutta. Liikkeen arvot ja kyky katsoa ilmastokriisiä rehellisesti silmiin ja toimia sen mukaisesti koskettavat minua. Esimerkiksi syyskuussa 2019 olin muiden elokapinalaisten kanssa pysäyttämässä valtameriristeilijää kajakilla. Olen myös ollut mukana pysäyttämässä liikenteen Hakaniemen sillalla ja Pohjois-Esplanadilla kommunikoidakseni ilmastokriisin vakavuutta. Ajattelen, että on tärkeää toimia eettisesti ja että juuri nyt se tarkoittaa ilmasto- ja biodiversiteettikriisin huomioimista.

Neljä elokapina-aktivistia melovat kanooteilla Queen Elizabeth -risteilyaluksen edessä.

Tärkeinä arvoina pidän yhdenvertaisuutta, väkivallattomuutta ja solidaarisuutta. Näkökulmani on aina feministinen ja antifasistinen.

Kunnallispolitiikkaan haluan tuoda rehellistä toiminnallisuutta ja myötätuntoisia arvoja. Elämme globaalisti suurten muutosten aikaa. Muutoksia täytyy kuitenkin toteuttaa paikallisesti. En pelkää tehdä radikaaleja tekoja tärkeiden päämäärien eteen. Radikaalien tekojen rinnalla pidän kuuntelua, ymmärrystä ja kunnioitusta olennaisena yhteisön ja yhdessä toimimisen perustana. Osa politiikan tehtävää on mielestäni erityisesti niiden kuuleminen, joiden ääni ei yhteiskunnassa useinkaan tule kuuluviin.

Elina katsoo avannosta kameraan Helsingin edustalla.

Vapaa-aikanani harjoitan säännöllisesti meditaatiota ja astangajoogaa. Lisäksi pidän retkeilystä, avantouinnista ja ajanvietosta lasteni kanssa – oli se sitten mäenlaskua, piiloleikkiä, piirtämistä tai hassuttelua. Koulutukseltani olen antropologian kandi ja sukupuolentutkimuksen maisteri. Lisäksi olen opiskellut tunnetaito-, vuorovaikutus- ja mindfulness-ohjaajaksi.